Nukkuvat perhoset.

Silloin paistoi aurinko,
annoin lisää vauhtia
ja sinun naurusi sekoittui
kesäperhosten leikkeihin.

Sinä päivänä peittelin sinut vuoteeseen
kuiskasin nuku hyvin
ja jäin odottamaan
että kuulisin unen äänen.

Silloin, pysähdyin hiljaa
ja maailma hetkeksi menetti
sydämenlyöntini, naurusi.
Perhoset väsyivät lentämään
ne jäivät vain uniin
kauneimpiin, lämpimiin.

Poissaolevaa.

Minä katson sinua
siinä
kuin lasta
kuin varjoa
jota eilen ei ollutkaan.

Sinun hiuksesi koskettavat
kivitalon seinää
mukaansa repivät
muistoja, liikaa.

Sinä liikut
lähelleni
hiljaa kuin
syyskuun alkavat tunnit.

Ei meitä ollutkaan.